Intohimona yhdessä syöminen

Yhdessä syöminen tekee ruuasta aina hieman parempaa

Muutamia sivupolkuja mahtui matkalle ennen kuin hollantilainen Peter Walch juurtui Suomeen. Mukanaan maailmalta hän toi rakkauden ruokaan ja sen jakamiseen.

Olen vihdoinkin saanut Share Tastes & Eventsin kiireisen toimitusjohtajan, Peter Walchin, istahtamaan alas haastateltavaksi. Istumme Espoon Mäkkylässä sijaitsevassa yrityksen tukikohdassa, sen avarassa salissa, jonne kantautuu kolinaa ja huudahduksia keittiöstä. Se ainoa oikea soundtrack tälle haastattelulle. Vaikka samalla se tarkoittaa sitä, että meidät tullaan mitä todennäköisimmin keskeyttämään muutaman kerran, koska Peterillä on mielipide moneen asiaan. Kuuluuhan toimitusjohtajan toimenkuvaan niin menusuunnittelua, toimitussopimuksia, henkilöstöhallintoa, kuskaamista, asiakastapaamisia ja monta muuta pienempää ja suurempaa tointa. Toimitusjohtajan työnkuva joustaa. Tänään meidän on tarkoitus käydä läpi Peterin historiaa, miten hollantilainen keittäjä on päätynyt johtamaan osittain omistamaansa catering-yritystä Suomeen?

Mistä kaikki sai alkunsa? Hollannista, tai ehkäpä kuitenkin jo Holland American Linesin risteilijältä, missä syttyi rakkaus. Sillä risteilijällä tapasivat Peterin saksalainen isä ja Indonesiassa syntynyt hollantilainen äiti. Isä oli laivalla kokkina ja äiti kaitsemassa lapsia. Perhe ja muutama ravintola kuitenkin perustettiin Hollantiin missä Peterin äidin juuret olivat. Poikia syntyi kolme, joista Peter on nuorin.  

”Vanhemmat veljet opettivat taktikoimaan. Mä kattelin mitä ne teki, ja mietin kannattaako tehdä samalla tavalla vai jotenkin paremmin.”

 

Ammattitaidon siemenet kylvettiin Itävallassa

Hollannin Preweredin kylästä Walchien perhe muutti Itävaltaan, Niedernsillin kylään, Peterin ollessa 12-vuotias. Itävallassa perheelle elannon toi oma pensionaatti. Saatuaan peruskoulunsa käytyä hän pääsi Salzburgiin ravintolakouluun, jossa kokin opinnot kestivät neljä vuotta. Sisäoppilaitoksessa opiskeltiin muutama kuukausi vuodesta, jonka jälkeen suunnattiin vajaaksi yhdeksäksi kuukaudeksi työssäoppimaan. Vaikka oppisopimuskoulutus tarkoitti rankkaa työtahtia ja keittiön avustavia töitä, niin oli takakeittiössä työskentelyssä myös hyviä puolia.

”Mä muistan ikuisesti sen, kun maito tuotiin isoilla kanistereilla keittiöön. Se oli pikkusen rasvasta. Oli se helvetin hyvää. Kuumana kesäpäivänä kylmä maito. Se jäähdytti mukavasti.”

Alun ennustus käy toteen. Ensimmäinen keskeytys saapuu Sasu Haleniuksen muodossa. Share Cateringin keittiön toiminnasta vastaava Sasu pitelee puhelinta korvallaan, ja kysyy Peteriltä mitä vastata tukkutoimittajan kysymykseen Kilta-salin – Sharen tilausravintolan – kuormasta puuttuvista viineistä.

Mutta takaisin Peteriin, hän suoritti työssäoppimisjaksonsa Zell am Seessä sijaitsevan Hotel Tirolerhofin keittiössä. Kokin ammattitaito ei ollut ainoa asia, mikä Peterin elämään jäi alppihotellista. Camilla, suomesta saapunut tarjoilija, nimittäin vei miehen sydämen. Itävaltaan Camilla oli saapunut, koska halusi oppia saksan. Mutta pääsikin opettamaan ruotsia hollantilaiselle kokkiopiskelijalle.

 

Rakkaudesta ruokaan, ei kieleen

Ensimmäinen kesäsesonki valmistumisen jälkeen sai jäädä myös Peterin viimeiseksi Itävallassa. Spätzleä –saksalaistyyppistä pastaa–, yhtä Peterin lempiruuista, on sen jälkeen päässyt maistelemaan yhdessä vanhempien kanssa harvemmin, mutta uusia ruokia ja ruokaseuralaisia on elämään tullut senkin edestä.

80-luvun lopussa juna kuljetti Peterin Itävallasta Tukholmaan ja siellä vastassa oli Camilla.

”Suomeen tultiin laivalla ja siellä mentiin buffetiin. Mä en ollut ikinä nähnyt sen tyyppistä buffaa. Ei Itävallassa missään ollut viittäkymmentä erilaista tuotetta kerralla esillä. Ei se enää herätä tunteita, mutta se eka kerta, se oli shokki.”

Peterin toinen työpaikka Suomessa oli legendaarinen Eteläranta kymppi eli Palace Gourmet. Keittiömestari Eero Mäkelä oli jo saanut Suomeen ensimmäiset Michelin tähdet, kun nuori hollantilainen saapui mestarin oppiin. Kalapiisin apulaiseksi palkattu Peter oppi keittiössä muutakin kuin ruuanlaittoa. Ensimmäiset vuodet Suomessa opettivat myös, kuinka tärkeää yhteinen kieli on. 

”Rehellisesti sanoen, mulla oli Palacen aikana monesti aika paljon frustraatioita. Mulla oli jopa alkava vatsahaava. Kun ei ymmärrä kaikkea, mutta on paljon sanottavaa. Silloin kaikki jää sisälle ja siihen kun yhdistetään pyrkimys täydellisyyteen, niin se on vaarallinen kombinaatio.”

Lopulta suomen kielikin rupesi kuulostamaan tolkulliselta. Se tosin vaati puolen vuoden koukkauksen Karibialle ja totaaliloman koko kiemuraisesta kielestä.

Palattuaan Karibialta Peter pääsi keittämään Kamppiin avautuneen Radisson SAS -hotellin keittiöön. Eteenpäin pyrkivän Peterin kyvyt myös huomattiin pian, ja ensimmäinen vuoropäällikön paikkakin aukesi Kampissa työskennellessä.

Pelkästään olemalla mukava ei keittiössä pääse etenemään, vaan pitää myös olla valmis pitämään huoli siitä, että asiat sujuvat. Reilu pitää olla, mutta se ei tarkoita mielistelyä.

”Kun mä olin keittiössä, niin en mä välttämättä ollut kovin kiva ihminen. En mä varsinaisesti ollut ilkeä, mutta kun asiat ei toiminut niin mä sanoin sen. Pitää olla suora.”

Rakkaudesta ruokaan ja perheeseen

Peter ja Camilla kävivät vielä ennen lopullista Suomeen asettumista haistelemassa ravintola-alaa Tukholmassa. Siellä Peter pääsi kokkaamaan muutaman kerran myös kuninkaalle, mutta parasta mitä Tukholma Peterin elämään toi, oli ensimmäinen tytär.

Jos ensimmäisen kerran tallentimen taukonappia painettiin työkaverin takia, niin toisen keskeytyksen aiheuttaa asiakas, joka toimittaa tarjoiluastioita seuraavan viikon tilaisuuteen. Varsinaisesti asia ei vaadi Peterin läsnäoloa, mutta hän haluaa kuitenkin käydä tervehtimässä tuttua asiakasta.

Kun tallennus on jälleen käynnistetty, jatketaan perheestä. Ja siitä kuinka pitkät työpäivät elämän ensimmäisessä keittiömestarin pestissä Ravintola Klaus Kurjessa eivät tehneet perhe-elämästä helppoa.

”Jälkikäteen harmittaa, kun ei kerennyt olemaan riittävästi mukana tietyissä asioissa (lasten ollessa pieniä). Tämä ammatti vaan on vähän huono siihen.”

Huolimatta haastavasta työtahdista perhe kasvoi vielä kahdella tyttärellä. Peter antaakin vaimolleen täyden tunnustuksen, ja myöntää että ei näitä hommia pysty yksin tekemään.  

”Social Food”

Intohimo ruokaan kuitenkin vei miestä. Hän työskenteli Helsingin sen ajan huippuravintoloissa vuosikausia ennen oman yrityksen perustamista. Vuosien saatossa ruokafilosofia hioutui nykyiseen muotoonsa. Peteristä ruuan tulee olla simppeliä, selkeää ja maukasta, mutta tärkeintä syömisessä on sosiaalisuus. Että ruoka nautitaan yhdessä. Tästä ajatuksesta sai alkunsa myös Share Tastes & Events, ja totta kai yhdessä. Edelleen kymmenen vuoden jälkeen asiakkaille tuotetaan elämyksiä rinta rinnan toisen perustajaosakkaan, Sasu Haleniuksen, kanssa. Peterin ja meidät keskeyttäneen Sasun yhteistä tarinaa käytiin läpi keväällä Sharen Social Food blogissa.

Vaikka yritys täytti jo kymmenen vuotta ja Peter itse 50, niin edelleen työ ruuan –ja tapahtumien– parissa on parasta mitä hän tietää. Esivalmisteluihin Share Cateringin keittiöllä hän ei enää ennätä osallistua, mutta vetää silti viikoittain kokin takin päälleen ja suuntaa keikoille –niihin asiakkaiden tapahtumiin. Kukapa vastustaisi työtä, missä asiakkailla on pääsääntöisesti aina juhlat ja hyvä mieli. Ja ne ovat niitä tilaisuuksia joissa ruuasta nautitaan pienellä tai isommalla porukalla eli aina yhdessä. Mutta Peterille ei riitä, että työtä tehdään muiden juhliessa.

”Onnellinen ja tyytyväinen asiakas. Siitä saa paremmat kicksit kuin miljoonasta per vuosi tilille.”

Päästän toimitusjohtajan jatkamaan hommiaan. Mietin, että ei asiakkaiden asiat huonosti ole, jos toimitusjohtajan lempipuuhaa on varmistaa henkilökohtaisesti asiakkaiden tyytyväisyys.

Kuvat: Akifoto ja Kaisa "Iitu" Möttönen

 

Kirjoittajana: Kaisa "Iitu" Möttönen
< Edellinen Seuraava >